torstai 29. joulukuuta 2011

Vielä viipyilee jouluinen tunnelma :)



Tänä vuonna kuusi ei ole aito, joten se saa olla vielä jonkun aikaa.
Hilma kissani on läheisriippuvainen ja seuraa minua joka paikkaan. Kun olin kipeänä, se vahti makuuhuoneen pöydällä, nukahti siihen välillä, mutta havahtui heti jos käännyin.


Seimi valmistui tähän vaiheeseen. 
Ehkä jo ensi jouluna tietäjät ja paimenet ehtivät paikalle ja musta lammas saapi silmät.. :)
Ikivanha oikea rusinalaatikko tallina, huovutusvillaa ja kiiltokuvia.
En millään keksinyt mistä rakentaisin seimen, niinpä laitoin Jeesus vauvan äitinsä syliin.



maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu :)

Jouluaattoaamu "valkeni" lumisateessa ja maa oli valkoinen. Tosin sitä kesti vain päivän, sitten alkoi sade ja nyt lumi on muisto vain. Eilen vein linnuille niille kookosrasvasta ja siemensekoituksesta valmistamani joulukakun. Kakkuvuoassa siitä tuli ihan nättikin ja puolukanvarvuilla sen vielä koristelin.
Siitä riittää nyt haukata kunnon suupaloja myös oravan ja varmasti isommatkin linnut tulevat nauttimaan siitä oman osansa. 
Tulkoon vain kaikki, myrsky tekee tuloaan ja lintuset on kylmissään lajiin katsomatta. Teen sitten uuden kun tämä on syöty. Puutarhapöydällä jäi kuva ottamatta, toivottavasti tänään ehdin kuvata sen ennenkuin se on kokonaan syöty.


lauantai 17. joulukuuta 2011

Vähän kerrallaan joulu valmistuu...



.. ja siivoukset ja jouluruoat ja leipomukset. 
Aikaahan on vaikka kuinka paljon vielä. :)

Kuistin koristeita
Pikkuapulainen, Hilma-neiti.



perjantai 16. joulukuuta 2011

Puutarhan jouluvalot


Joulukuun 16.pv. kello on 6:24, sade pieksää peltikattoa ja tuuli kolistelee sitä vielä lisää. On kuin syysmyrsky... tänäänkin, ja ihan vielä pimeää. 
Katselin parin edellisen talven kuvia ja vaikka en lumitöistä niin kovasti paljon tykkääkään, kyllä näytti ihanalta kun puut ja pensaat olivat lumen peitossa ja hanki hohti miljoonin timantein auringonpaisteessa.


Nyt kun lapset on lentäneet pois pesästä, on joulunvietto muuttunut. Tänä vuonna olen vielä töissäkin jouluna, niin että nyt on tulossa aivan erilainen joulu kuin koskaan aikaisemmin. Mies ei hirmuisesti joulutouhuista perusta ja tuntuukin että laittelen tässä vaan itselleni. Haikeaa, tosi haikeaa ja vähän turhan tuntuista...

Pihakeittiön ja kasvihuoneen valot tuikkivat pimeydessä, lyhdytkin on pitänyt laitella suojaan, sillä sade sammuttaa jopa niiden kynttilät. 
Grilliruoka maistuu hyvältä joulukuussakin. Voisi varmaan avata grillikauden uudelleen kun näyttää näitä kelejä piisaavan. Pääsisi paljon vähemmällä siivoamisellakin kun viettäisi joulun tuolla puutarhassa. Pikkuinen pihakeittiö on siisti jo syyssiivouksen jäljiltä, taidankin levittää sen pöydälle joululiinan ja ripustella pallot kynttelikköön ja olla vaan. Ensin on kuitenkin haettava sitä grillattavaa kaupasta... ja loput joululahjat. :)



Pikkujoulut puutarhakeittiössä :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Askartelua ja askareita


Seimiasetelma valmistuu pikkuhiljaa. Päähenkilöt ovat valmiina ja osa eläimistä. Jos ehdin niin myös tietäjät ja paimenet pääsevät kuvaelmaan.


Winter Wonderland alkaa olla valmis myöskin. Se piti rakentaa lintuhäkkiin sillä kissat muuten nuolevat piparikuusen, eivätkä pikkukuusetkaan niiden käsittelyä kestä.


Jouluhedelmät tuoksuvat keittiön pöydällä. :)


Tämä ihanuus on joulukalenteri jonka tytär lapsineen minulle askarteli. 
Pussukat on tehty syntymävuoteni ja -kuukauteni Eeva lehden sivuista. Sisällä on suklaata ja lasten ajatuksia joulusta. Se on ihanaakin ihanampi. 


tiistai 6. joulukuuta 2011

Tähtiä ja ruutuja :)

Itsenäisyyspäivää ajatellen hankkimani valkoinen lehtikaktus kukkii tähtimäisin kukin. Ihana yllätys, sillä ostohetkellä kaikki kukat olivat vielä nuppuja.  
Kiva että oli erilainen kuin suuri, joka meillä on ollut jo kauan ja sitä ennen vielä kauemmin Miehen Äidin kodissa.


Keittiön ikkunaan hankin uudet "ruudut"
 Ilonan ihanasta Sateenkaarentaa sisistusliikkeestä.
Olen niihin niin tykästynyt. Kuvassa ne eivät ole valitettavasti yhtä kauniit kuin luonnossa. Ne sopii meidän keittiöön kuin ne olisivat siihen rakennetut alunperinkin.


Uudelle ikkunalaudalle pitää nyt hankkia uudenlainen kynttelikkö. Vanha ei sovi tähän alkuunkaan. :)))

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

1. Adventtina


Tänä vuonna keittiön pöydän kynttiläasetelman teemana on kierrätys. Ei kovinkaan hohdokas ajatus, mutta ajankohtainen täällä meillä kun olen kovasti paljon yrittänyt tyhjennellä kaappeja ja varastoja.
Puisia kynttilänjalkoja aloin keräämään vähän kuin vahingossa. Kun tämä koti hankittiin, tavaraa oli jos jonkinlaista menneitä vuosikymmeniltä. Löysin muutaman kynttilänjalan jotka säilytin vaikka en niistä mitenkään erityisesti tykännyt. Jotenkin ne vaan alkoivat viehättää ja kirpputoreilla aloin niitä näkemään ihan uusin silmin. Yleensä niissä on ollut hintana euro tai vähemmän. 
Ryhmänä ne näyttää hyvältä, tuossa ei suinkaan ole kaikki. :)
Kynttilätkin on jo vanhoja. Yksittäisiä kaappiin unohtuneita ja sininen työpaikan "vaihtiskopasta" löydetty.
Numerot laitoin lumihiutaleisiin jotka ovat joskus olleet ilmeisesti langassa. Yhdestä rojulaatikosta ne pelastin jo kauan sitten ja ne ovat vaan odottaneet uutta elämää askartelukaapissa jo muutaman vuoden.


Keittiön kukkina amarylliksiä. Valkoinen oma kasvattama ja punainen, jonka pelastin puoleenhintaanpoistosta ruokakaupasta. Se on jo alkanut mädättää sipulinsa pintaa ja juuria, mutta mie sen kuorin ja laitoin maljakkoon jossa on vain tilkkanen vettä. Nyt siinä on auki kahdeksan kaunista kukkaa, kotiin tullessa yksi ja sekin tosi pieni.
Samasta kaupasta lähti mukaan valkea joulukaktus. Nuppuinen juu, mutta Itsenäisyyspäiväksi toivon sen avaavan jo muutaman kukan.


Toisessa huoneessa nämä jo aikaisemmin näyttämäni kynttilät. Salaman kanssa tuli vähän hölmöt kuvat, mutta ilman salamaa vielä hölmömmät. :)



lauantai 26. marraskuuta 2011

Malttamattomat amaryllikset


Jouluamarylliksistä kaksi jo kukkii ja huomenna on vasta ensimmäinen adventti. Kiva että kukkii ja vielä nämä advettiin sopivat, valkea ja punavalkoinen.


Kynttilöiksi valitsin tällä kertaa erilaiset, punaiset kynttilät, kun aina on ollut valkoiset. 
Maria sai kaulaansa ruusunnupuista tehdyn seppeleen. Keräsin Bengalinruusun pikkuruisia nuppuja ja pujotin ne lankaan. Nyt kun ne jo ehtivät kuivahtaa, ne pienenivät vielä entisestään. Ihan oikeita ruusunnuppuja, pienen pieniä, vain noin 6mm kokoisia. :)


Joulun odotus hiipii jo pikkuhiljaa kuistilta muihin huoneisiin.



tiistai 22. marraskuuta 2011

Totta vai tarua?


Kun aurinko paistoi huurteisen ikkunan läpi, putkahti sammalmättäälle syksyn viimeiset sienet. Ja niinkuin kuvasta näkyy, sammalpallon pikku asukkaat ilahtuivat siitä niin kovin, että aukaisivat aurinkovarjon ja asettuivat sen alle ihailemaan vielä hiukan lämmittäviä säteitä... :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ihan pikkuisen pikkujoulua


 Joulun laitto kotiin alkaa meillä aina kuistilta. Vihdoin sain ommeltua sinne verhot ja siivosin syksyiset somisteet pois. Varsinaisia joulukoristeita siellä ei vielä ole, jos kynttelikköjä ei lasketa mukaan. Pikkukuusessakin on valojen lisäksi vain kolme pientä enkeliä. Kirppikseltä pelastetut, 20senttiä kpl. Niille tein tyllimekot ja ihan hiukkasen laitoin kimalletta mekkoihin. Joulukuun alussa koristelen sitten vähän enemmän... ehkä. :)


Sammaleita mie rakastan jostain syystä kovasti. Mie olen varmaan ollut jossain entisessä elämässäni menninkäinen tai metsänpeikko. 


perjantai 11. marraskuuta 2011

Joulunaika

Marraskuu alkoi ja niin myös Joulunaika. 
Ensimmäinen joulutuunaus on kasvihuoneen kuistin somistaminen. Vielä en paljoa ole laitellut, vain havuköynnöksen sinisine valoineen ja kelkan. 


Kattilassa odottelee kimppu lehtikuusen oksia että teen niistä jotakin kaunista. Osa oksista tulee kukka-asetelmiin, lopuista teen varmaankin kranssin.



Toissapäivänä oli ensimmäinen pakkaspäivä. Lähdin jo aamulla ajelemaan tyttärelleni ja matka kesti kyllä tavallista kauemmin kun piti pysähtyä välillä kuvaamaan.


Kuurankukkia ja kristallia, sokerihuurrettu maisema oli kuin Satumaasta! Vaikka kuvakin on kaunis, se on vain kalpea häivähdys siitä miltä tuolla todellisuudessa näytti. *huokaus*


Lätäkkö metsänreunassa voi olla näinkin kaunis. :)


sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ja niin syksy saapuu...

Vielä heinäkuussa kuvittelin ehtiväni päivittää myös tätä tuunailublogia mutta niinkuin kuvasta näkyy, en ehtinyt. Kaiken kiireen, remontin, työpaikan vaihdoksen ja sairastelun keskellä on tuunaamiset jääneet hyvin, hyvin vähiin.
Nyt kun ihan kaikkeen tekemiseen tuli saikun myötä pakkotauko, kuljeskelin puutarhassa tekemättömin käsin ja voi kuinka paljon kaikenlaista tuunaamista siellä olisikaan ollut. Kurpitsoja ja maissintähkiä, lyhtykoison kukintoja ja kaikenlaisia siemenkotia... niistä saisi vaikka mitä!


Tästä bloggerin uudistuksesta en tykkää yhtään. Juuri kun olin oppinut hyvin käyttämään toimintoja, tällätään joku hiivatin päivitys ja homma hidastuu puolella. No, kunhan tähän tottuu niin voipi olla parempikin kuin entinen. Ainakin kuvia saa laitettua useamman kerralla ja se on hyvä. :)

Hiljaiselosta huolimatta, monta uutta lukijaa on liittynyt! Olen siitä iloinen, tervetuloa kaikille. Toivon että nyt syksyllä olisi aikaa ja voimia tehdä täälläkin jotain. :)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kesä on jo pitkällä :)

Tämän blogin päivitys on ollut katkolla. Ei sillä ettenkö vähän jotain olisi tuunaillutkin, mutta tänä vuonna puutarha ja kasvimaa ovat vieneet kaiken ylimääräisen ajan.
Kohta kuitenkin alkaa olla kesäkranssien ja kuivakukkien aika, niin että vähäksi aikaa vielä näkemiin... :)

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kevät...?

On se kevät, vaikkei ihan joka päivä sitä uskoisikaan.
Vielä muutama päivä sitten katsoessani ulos, oli näkymä aivan samanlainen kuin edellisessä postauksessa. Kevät on tänä vuonna vähän antanut odottaa itseään. Ei se mitään, sitä ihanammalta tuntuu sitten kun aurinko hyväilee talvenkalpeita poskia ja Mustarastas kajauttaa ensimmäinen kevätlaulunsa kirkkaaseen aamuun. Toissa aamuna kuulin sen laulun ensimmäisen kerran ja näin siitä vilauksen.
Se on varma kevään merkki... tästä se alkaa.

Ensimmäinen kevätpostauksen kuvat ovatkin siis Sinitiaiselle tekemäni kotimökki ja tietenkin tulevan pääsiäisen ja helmiäisellä maalamani, serveteillä ja pitsillä koristelemani munat. :)



keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Luonnonkaunis

Tänä talvena ei puutarha koristeita kaipaa. Jäähelmiä, kuurankukkia ja hiutaletähtiä on yltäkylläisesti ihan joka paikka täyteen.
Muistan yhden lumettoman talven (tai ei se ihan lumeton ollut, lunta satoi joulun jälkeen ja suli sitten helmikuun lopussa pois) joka näytti kovin lohduttomalta. Vesisateessa ei kranssi ovessa paljonkaan ilahduttanut ja näky oli muutoinkin varsin surullinen.
Nyt on toisin. Valoa ja säihkettä riittää. Nautitaan niistä, hohtavista hangista ja huikeasta taivaan sinestä ja haaveillaan ihan vähän keväästä.



tiistai 11. tammikuuta 2011

Talvi!

Kuistin talvi-ilme ja näkymä ikkunasta. :)


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Lintujen loppiainen

Loppiaiseen päättyy neljäs vuodenaika, eli Joulu Aika.

Tämän ajan viimeisen postauksen aiheena Lintujen loppiainen. :)
Vein niille viimeiset siirappipiparit, viipaloin pari mandariinia ja täytin pähkinöillä ja auringonkukan siemenillä *vuokaviritelmän*. Siinä on alimmaisena hyytelövuoka, välissä kukkamaljakko ja kantena piirakkavuoka. Omenan laitoin päälle painoksi ja koristeeksi. :)