maanantai 31. joulukuuta 2012

Satumainen joulu

Tämän vuoden joulun teemaksi muodostui kuin vahingossa Satumainen Joulu.
 
Koristelu poikkesi menneistä vuosista paljonkin. Tämän joulun koristeet olivat ... sanoisinko vintage henkisiä. Niihin oli piiloteltuna lasten tavaroita ja monet olivat jollain tapaa merkityksellisiä, vaikkakaan eivät ehkä niin kovin jouluisia. Mielessäni ajatus menneistä ja tulevistakin jouluista, halusin ripotella ympärilleni hippusia rakkaista asioista, sillä tänäkään vuonna en joulua voinut viettää ihan niinkuin olisin tahtonut.
 
Satumaiseksi joulun teki omalta osaltaan valtava määrä valosarjoja ja lastenlapsille kirjoittamani joulutarinan kuvaus.

Joulumaa, satumaa... se löytyy hyvinkin läheltä jos sen löytää haluaa.. :)
 


 
 

 



 


 
 
Puutarhablogistani löydät Joulukalenterin
jos vielä tahdot kurkistaa menneisiin joulukuun päiviin.
 
 


 
 
 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Sisällä ja ulkona :)

 
Ulko-oveen tein kranssin yhdistämällä tekoaineksia ja oikeita. Kukat on silkkisiä, samoin osa lehdistä sekä havut. Oikeita on vain kävyt ja rosmariininoksat ja muutama karhunvatukan lehti. Tämä siirtyi kylläkin kuistin sisäpuolelle ennenkuin lumi pääsi sitä runtelemaan. Oveen olen hankkinut sementtiset ruusukranssit. Luulisi niiden kestävän kaikenlaiset sateet ja tuulet.
 
 
Tekohavuköynnöset terassin kaiteilla tuunattuna ketunliekoin ja kävyin. Näissäkin on nyt jo valosarjat, kuvaa niistä myöhemmin. Kerrankin ehdin laitella paikoilleen ennen lunta ja pakkasta.

 
Nyt kun pihasauna on remontissa, öljylamput joutivat sieltä sisäkäyttöön. Siniseen valosarjaan tein joka toiseen lamppuun muffinssivuokista varjostimet.

 
Ja pipareita tietenkin, ainakin sen verran että saadaan tuoksusta nauttia vaikkei niitä meillä paljonkaan syödä. :D
 
 
 
 

lauantai 1. joulukuuta 2012

Herkuttelukausi alkaa :)

 
Joulunaikaan kuuluu ilman muuta herkuttelu. Koska tarpeeksi suurta kerrosvatia ei talosta löytynyt, kasasin kolme astiaa päällekäin ja nehän toimi ihan hyvin. Ihan pikkuisen vaan makeaa, paljon vitamiineja ja iloa myös silmille. :)